lauantai 15. joulukuuta 2012

Joulun tunnelmaa etsimässä




VUOSIKAMPA 2012

HAASTE 26
15.12.2012

HAASTEAIKA ON AINA 2 VIIKKOA. 
TARKOITUKSEMME ON KUVATA VUODENAIKOJEN VAIHTELUA
 JOSSAIN VUODEN ALUSSA VALITUSSA VAKIOKOHTEESSA.


Lisäksi voit kuvata kuinka paljon tahansa 
muita vuodenajan merkkejä ja mukavia tapahtumia 
aina kahden viikon ajalta, jolloin haaste on voimassa.


 Vuosikammasta lähti nyt tokaks vika piikki.
Vakikohteessa oli aamupäivällä pilvistä, lumi tuiskusi ja viima oli pureva.

Rannasta lähdin kaupungille etsimään jouluista tunnelmaa.
Olihan kaupungilla joulumarkkinat
Kanalin sillan yli ja ensin vasemmalle.
Ei hyvin jouluista ollenkaan.
No, sinappi kuuluu jouluun.
Jos on kinkkua joulupöydässä.

Kadun päässä myytiin loimulohta.
Sitä ostan aina.

 Sillan pielessä kukkokauppa.

Asia selvä.
 
Monipuolinen valikoima kaikenlaista.
Lisäksi kojuissa myytiin metrilakua, äänilevyjä, vaatteita, leivonnaisia....

Ostin kalakauppiaalta suutarinlohta ja kylmäsavulohta.

Joulutunnelma?
Ei.

Lähdin kävelemään torille päin
 Katulämmitys pitää kadut sulana.

Sulaneen lumen mukana katoaa vanhanajan jouluinen tunnelma.

Vähän jo tuntuu jouluisalta tämän liikkeen ovella

Joulutorilla oli tänään asiakkaitakin

Keskellä toria oli kuoro laulamassa joululauluja.
Yleisö kuunteli tarkkaavaisesti.
 
Torin reunalle oli korikauppias levittänyt pärekorinsa

Ostin vakikauppiaalta kauralyhteen linnuille.


 Kotona tein kylmäsavulohipiirakan.
Hyvää.

Ohje on taas tuossa alla olevassa postauksessa.

Tämä on helppo ja nopea tehdä.
Kannattaa kokeilla.


Parit käsityöt vielä.
Huomasin äsken, että tumpputupa päättyy  tänään.
Ehdin viimetipassa  postata sinne omat vanttuuni,
joita tänä syksynä ei montaa paria ehtinyt valmistua.
Sukkaprojekteissa on kulunut syksy.

 
Vauvalle punaiset vanttuut....

...jotka kuuluvat samaan settiin junasukkien kanssa.

Nämä vihreät nappisukat ehdin  hätäisesti kuvata viime viikonloppuna,
ne lähtivät heti valmistuttuaan pukinkonttiin....

Viimeisetkin tilatut nappisukat valmistuvat nyt viikonlopun aikana.

Se Joulun henki ja tunnelma.
Ei löytynyt tänään.
Jatkan huomenna etsimistä täältä kotoa :)

klikkaamalla löytyvät muut vuosikammat


Levollista kolmatta adventtia!


 ♥


Marja

16 kommenttia:

  1. Vähän hukassahan tuo on, mutta eiköhän se sieltä pikkuhiljaa tule joulu tunnelma kainalossaan, kissa oli ainakin niiiiiiiin ihana että:) Mukavia kuvia toki olivat muutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustis, varmaan se tunnelma löytyy paremmin kotoa,täältä melkein metsän puskista, eikä kaupungin kaupallisuudesta :)

      Poista
  2. Eli en siis menettänyt mitään, vaikken tullutkaan noille markkinoille. Mä mietinkin, että miks oli niin märän olosta, vaikka oli pakkasta silloin, kun käytiin myyjäisissä ja poikettiin Vanhassa Raumassa. Vai on ne kadut lämmitettyjä... Kauniita käsitöitä jälleensä! Toivottavasti löydät joulufiiliksen jostain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, no et menettänyt mitään! Täällä on vuodesta toiseen samoilla paikoilla samat markkinamyyjät kevät- pitsi- ja joulumarkkinoilla. Myyjät ovat samoja, jotka kiertävät ympäri Suomea markkinoilla. Ei siis mitään kivaa ja yksilöllistä sieltä löydy...
      Juu, täällä on muutaman vuoden lämmitetty Kauppa- ja Kuninkaankatua. Lauhoilla keleillä lämmitys toimii, ei niinkään kovemmilla pakkasilla.
      Kai se joulufiilis täällä jossain piileksii.....

      Poista
  3. Minä löysin joulun, kun olin äitini kanssa vanhainkodin joulujuhlassa. Jos ehdit, käy lukemassa pari päivää takaperin laittamani postaus.

    Kauniita kuvia myyntikojuista, mutta ei joulu taida sieltä löytyä. Minä kierrän ennen joulua kaukaa kaikki kadut ja myyntipaikat.

    Valitsit hienosti vakipaikkasi, sieltä olet saanut tosi kauniita ja erilaisia kuvia.
    Oikein Hyvää Joulua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin lukemassa postauksesi, ihana tunnelma oli teillä siellä.
      Ei noista kojuista tosiaan joulua löydä!
      Hyvää joulua myös sinulle!

      Poista
  4. Ihanat tori-markkinakuvat. Tuollaisesta joulusta minä pidän. Olen vain niin joko saampurin laiska lähtemään niihin /kylmää, pitkät, hankalat lumiset matkat..) tai olen niin uppoutunut duuniin, etten saa itseäni irti... jompsin kumpsin, oli kiva katsella jouluisia kuviasi. Tai siis joulunaluskuvia.
    JK Tykkään tuosta katulämmitysideasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orvokki, markkinat kuuluvat joulunalusaikaan, vaikka ei sieltä paljon ostettavaa löytyisikään.
      Juu, ihan kiva on lämmitetyllä jalkakäytävällä kulkea, ei lipsu jalat;)

      Poista
  5. Mistähän aloittaisi? Ihanat nuo vihreät nappisukat. Ja sitten tuo viimeinen kuva kauneudellaan johti minut ihan jouluisiin tunnelmiin. Kivaa oli kulkea jäljissäsi, pikkuisen maistoin piirakkaa. Mainiota se oli!

    VastaaPoista
  6. Voi miten ihanaan blogiin tupsahdinkaan <3 Heti ihastuin ja liityin lukijaksi :)

    VastaaPoista
  7. Mukavaa jouluista eloa joulun jälkeenkin!

    VastaaPoista
  8. Sukat pääsivät heti ahkeraan käyttöön. Kiitos!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥