sunnuntai 2. joulukuuta 2012

25. Vuosikampa



VUOSIKAMPA 2012

HAASTE 25
1.12.2012

HAASTEAIKA ON AINA 2 VIIKKOA. TARKOITUKSEMME ON KUVATA VUODENAIKOJEN VAIHTELUA JOSSAIN VUODEN ALUSSA VALITUSSA VAKIOKOHTEESSA.


Lisäksi voit kuvata kuinka paljon tahansa muita vuodenajan merkkejä ja mukavia tapahtumia aina kahden viikon ajalta, jolloin haaste on voimassa.


Vakikohteessa oli lauantaina aamulla lievästi talvinen tunnelma.
Ja jäätävä viima.

Ihan vaan huvin ja vertailun vuoksi sama paikka elokuussa!

Koko järven yllä on jo jääkansi

  
Jäätyminen on ilmeisesti tapahtunut aika nopeasti

Ohutta on jää kuitenkin vielä,
korkeintaan hiiret voivat luistelukilpailut järjestää....

Kotikin alkaa näyttää jo tonttujen asumukselta

Lumimittari täyttyi.
Vähän ylikin.
"Talvi yllätti taas"
keväällä saan ilmeisesti ostaa uuden sademittarin,
kuten melkein joka kevät.
Miten ne eivät vaan kestä sitä, että vesi jäätyy mittarin pohjalle....

Tänään aamulla yhdeksältä oli sininen hetki

Joulukuu paistoi vielä aamuyhdeksän aikaan

Kylätie on hiljainen, mutta talvinen.
Pakkasta -18

Viimeisten laskelmien mukaan olen tehnyt 32 kranssia  ensi sunnuntain myyjäisiin.

Pipareita jonkin verran enemmän 

Eilen täydensin lintujen ruokinta-automaattien sisällön.
Hurja vilske oli tänään ruokintapaikalla.
Monta lajia tinttejä, harakoita, pari närheä ja tämä pullea mustiskin kävi maassa ruokailemassa.
Toinen talipötkyläkin on jo menossa, mutta pyrstötiaisia ei vaan näy vieläkään....

Eilen ostin tulppaaneja!
Kevättä enteilevät?
  
 Kissat ovat viettäneet raukeaa kotoiluviikonloppua.




klikkaa kuvaa, siellä lisää vuosikampoja






Marja

7 kommenttia:

  1. Tämä kova pakkanen tuli kyllä vähän "yllättäen". Ei käynnistynyt autokaan aamulla, kun ei ollut lämmityksessä. Mut vaikka on tosi kylmä niin tekee mieli vaan ulkoilla ja hengitellä kirpakkaa pakkasilmaa!

    VastaaPoista
  2. Juu,kylmä on ollut. Heti käytin tilaisuuden hyväksi ja täytin maitopurkit vedellä ja roudasin ne ulos jäätymään. Josko niistä saisin lyhtyjä aikaiseksi.
    Lintulaudalla on ollut vilkettä tuplasti enemmän heti,kun ilma pakastui.Meillä vierailee pääasiassa vain erilaisia tiaisia.

    Vaki-kuvauskohdekin näyttää nyt niin kauniilta,kun on satanut lunta ja toki muukin ympäristö kaiken sen märän ju harmauden jäljiltä jota tuo syksy tänävuonna on pitänyt.

    Iso urakka sulla on ollut kranssien pyörittelyssä ja pikkuleipien väkerryksessä,mutta varmasti tulevat tekemään kauppansa :)

    VastaaPoista
  3. Löysin juuri blogiisi ja täällä on kaunista! Pitääpä hiukan kierrellä joku päivä...

    VastaaPoista
  4. Ensivierailulla myös. :) Ihana ja simppeli idea tuo piparien "paketointi". Voittaa kaupan pakasterasiat mennentullen.

    VastaaPoista
  5. Yökyöpeli täällä ihastelee näitä kauniita ja tunnelmallisia kuvia, kiitoksia:)

    VastaaPoista
  6. Upea kuvasarja! Hieno kesäinen tuulahdus siellä keskellä, hauska idea! Jäätyneet kaislat ja ruohot ovat tosi kauniita, kuten tonttujen talokin ihanine koristeineen ja pipareineen :-)

    VastaaPoista
  7. Paljon ihanaa...ja maisemakin on. Järvelle ei vielä kannata lähteä haahuilemaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥