keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Vapaapäivä



Tänään oli vapaapäivä!
Koko päivä oli aikaa omille puuhille.
Pari perennapenkkiä sain kitkettyä, piti laittaa kevätlannoitekin, mutta unohdin
ostaa sen eilen töistä lähtiessäni. Ehtii ne lannoitteet heitellä huomennakin ;)

Tarhakylmänkukilla on nyt siisti penkki
Punaisten ja sinisten seuraksi ostin jo uusia valkoisiakin entisten kadonneiden tilalle.

Voisiko vapaapäivä paremmin alkaa:
Heti aamulla pihalle tuli 15 kuution multakuorma!
Nyt voi taas tehdä vaikka mitä!
Kävinkin maalikaupasta ostamassa lavakauluksia varten maalia,
maalaan ne ulkopuolelta, sisäpuolelle laitan maisemointi- tai katekangasta suojaksi.
Ja uutta multaa täyteen. Kasvitkin ovat jo kasvihuoneessa odottamassa.
Samalla ostin maitokärryjä varten uutta maalia. Vaaleanpunaista!
Harmi, kun Prismasta ei löytynyt vaaleanpunaista kastelukannua, pitää käydä Multasormi-liikkeestä hakemassa se ;)

Assarit olivat pihalla mukana kannustamassa.
Välillä heidän oli vaikea keskittyä, kun herkullisia lintupaisteja lenteli ympärillä....

 Edellisessä postauksessa olleet narsissit ovat avautuneet.
Aika hienot röyhelöt on heillä.

Narsissit ovat olleet samassa paikassa jo monta vuotta, toisilla ovat röyhelöt jo muuttuneet vaatimattomammiksi.

Tämä ei ole uusi lintulaji, vaan alppikärhön juuri puhjenneet lehdet ja nuppu!

Riippahernepensaan alla on jo kesäinen tunnelma ......., 

......vaikka siellä narsissit ovat vasta nupulla......,

..... lamoherukassa on jo lähes täysikokoiset lehdet.

Kirsikkapuussa pulleat silmut, näistä puhkeaa varmaan kukkia

Koivussa hiirenkorvat vihertävät

Viime kesänä pelastin  kaksi valkolehdokkia ojanlevennystyömaalta juuri ennen kaivurin kauhan kahmaisua. 
Nyt odotan kukkia ja niihin suviyönä kiitäjiä.

Assarit eivät jaksaneet koko aikaa keskittyä puutarhan hoitoon, vaan alkoivat vaania toisiaan

Viiru kiipesi rautatienomenapuuhun...

.. ja Ruusa perässä.

Viiru voitti puunvalloituspelin ja näyttää kieltä Ruusalle....

..jonka täytyy sääntöjen mukaan pysyä alhaalla.
Pitääkin taas laittaa rungonsuoja puulle, puuparka on tällä hetkellä pihan suosituin kynsienteroituspaikka!

Rotkolemmikki ´Jack Frost` löytyi, olin jo unohtanut minne sen viime kesänä istutin ;)

Tässä uudet taimet, jotka ostin kadonneiden tilalle. Nyt niitäkin on tuplaten, kun vanhatkin löytyivät....

 
Kotkansiipisaniaiset ovat kätevästi pakatut

taitavasti ne rullaavat itsensä auki!

Samassa penkissä kotkansiipien kanssa asustaa hän....

uudet lehtensä näyttävät tältä....

Tarhavarjohiippa!

Kasvihuone alkaa muistuttaa viidakkoa, kun mitään ei voi vielä pitää ulkona.
Japaninvaahterat ja riippajapaninlehtikuusi ovat ahtautuneet samaan nurkkaan.

Häntä käyn silittelemässä joka päivä.
Ostin "Wada´s Memory"-pajunlehtimagnolian, kun niitä otettiin puutarhalle myyntiin.

ensimmäinen nuppu on avautumassa jo.
Istutan magnoliani luultavasti ruukkuun täksi kesäksi ja vien ensi talveksi varastoon.
Pitää valita tuleva kasvupaikka huolella.
Nämä taimet tulivat Vakkataimelta ja ovat Suomessa kasvatettuja, joten niiden pitäisi hyvin pärjätä talvenkin täällä lounaisrannikolla.

Lopuksi vielä pakolliset pelakuu-kuvat
Nämä ostin Tukholman puutarhamessuilta.
 Ruotsalaisten vuoden pelakuu
"Pelargonium First Yellow Improved"

 Tulppaanipelakuu

Ruusunnuppupelakuu  "Denise"

Tulipas taas pitkä postaus, ei tämä kuitenkaan tule tavaksi,
sillä seuraava vapaapäivä onkin vasta ehkä parin viikon kuluttua!

Riemukkaita keväisiä päiviä sinulle!

 ♥


Marja

30 kommenttia:

  1. Aivan ihana postaus.Veikeitä nuo kissa kuvat.Kukat ja silmut ja kaikki niin söpöjä että tekee mieli ojentaa käsi ja koskettaa.
    Kevät on hienoa aikaa.
    Kivaa tätäkin päivää.

    VastaaPoista
  2. Ei voi kuin huokaista:kuinka ihanaa! kyllä kevät on ihanaa aikaa, kun saa seurata kukkien kehitystä. Itselläni on vain parveke. Mutta jokin "vimma" saa keväällä hankkimaan sinne uusia kukkia. Miten nuo vaahterat varastossa säilyvät talven? Tarvitsevatko paljon vettä ja valoa. Pelargoniat ovat säilyneet talon kylmäkellarissa,joka on pimeä ja +8 astetta. Haluaisin jonkun pienen puun lasitetulle parvekkeelleni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kevät saisi kestää ainakin puoli vuotta!
      Itselläni vaahterat ovat ruukuissa ja vien ne talveksi Mansikkapaikkaan varastoon, jossa lämpötila pidetään juuri ja juuri plussan puolella talven yli. Varastossa on ikkunat, joten vaahterat alkavat pukkaamaan lehteä jo maaliskuussa, jolloin tuon ne kotiin risuverstaalleni, joka on valoisampi ja lämpötila on 10 asteen paikkeilla.
      Seuraavaksi siirrän ne kasvihuoneeseen kun alan lämmittää sitä. Ulos vaahterat pääsevät, kun yöhallat ovat ohi.
      Japaninvaahterat voivat talvehtiakin maahan istutettuina suojaisassa paikassa täällä lounaisrannikolla, mutta ruukussa olevia ei voi viedä aikaisin keväällä pihalle, sillä uudet lehden alut ovat herkkiä paleltumaan. Syksyllä pidän ne ulkona niin kauan, että lehdet ovat varisseet, syksyllä ei hallasta ole haittaa.
      Valoa ne eivät talvella tarvitsisi, koska ne ovat talvella lehdettömiä. Kastelemassa käyn niitä ehkä pari kertaa talven aikana.
      Pimeässä kellarissa ne eivät varmaan ala tekemään lehteä ihan yhtä aikaisin ja ne voisi ottaa parvekkeelle keväällä siinä vaiheessa kun kovimmat yöpakkaset ovat ohi. Silloin silmutkin puhkeaisivat luultavasti ihan normaaliaikaan keväällä.
      Ruukussa kasvatettuna japaninvaahtera pysyy suht´ pienenä puuna. Lehdet voivat olla punaiset tai vihreät, vaahteran lehden malliset tai voimakkaasti liuskoittuneet. Jos hankit sen parveekkeellesi, syksyllä ei ole kiire viedä siä kellariin, lehtien pitäisi antaa pudota ensin.
      Kannattaa kokeilla :)

      Poista
    2. Kiitos. Taidan kokeilla. Se on niin kaunis.

      Poista
  3. Sinun postauksesi ovat oikein hyvänmielen runsaudensarvia. Ihania kukkakuvia ja söpöjä kisuleita. Näitä kuvia on niin mukava katsella.
    Antoisia työviikkoja sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Unelma!
      Tuo on kyllä niin kiva työpaikka, että ei haittaa vaikka vapaapäiviäkin on harvassa;)

      Poista
  4. Mahtavaa, kun heti aamusta saa katsella noin hienoja kuvia.
    Kauniita kukkia, söpöjä kissoja. Mielellään olisin katsellut pitempääkin postausta.
    Mukavia työpäiviä sinulle ja
    toivotaan lämpöisempiä kevät päiviä, jotta saadaan kukkien nuput auki :)

    VastaaPoista
  5. Oi! Sun vapaapäiväs on ollut todella ihana :). Sen näkee jo kuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multasormi, tosi on. Vaikka tuolla töissä on kiva käydä, keväistä päivää kotipihalla ei mikään voita!

      Poista
  6. Aivan upeita kuvia!!
    Ja mikä ihana aita, jolla kisu istuu...:)
    Saitkos multakasan päivässä tuhottua...:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmastiina, kiitos!
      Päätin kuitenkin turvautua multakasan levityksessä mieheen ja traktoriin....

      Poista
  7. Jumalaisia kuvia suorastaan. Assareiden kanssa kelpaa puutarhassa häärätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko, kiitos! Ilman assareita olisi todella paljon tylsempää puutarhailu :)

      Poista
  8. Onpas paljon kauniita silmuja,nuppuja,uusia alkuja ja kukkia : )
    Kiva,kun ei tarvitse ihan yksin puutarhassa huhkia,kun nuo apurit pitävät seuraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, minulla onkin ihan parhaat apurit ja kannustajat.

      Poista
  9. Näkyykö sinne asti mun kateus tuosta multakuormasta?? :) Onpa kaunis tuo Pelargonium First Yellow Improved".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amalia, joo olisin minäkin kateellinen, jos tuo kasa olisi jonkun muun pihalla.
      Tuo on OIKEAA multaa, ei mitään turvehöttöä, siihen uskaltaa istuttaa pionitkin.
      Ja tuoteselostuksen saa aina mullan mukana!

      Poista
  10. Ihania kuvia!
    Blogissani olisi sinulle tunnustus ja haaste, jos haluat ottaa ne vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mimi, kiitos!
      Ja kiitos tunnustuksesta, palaan siihen lähiaikoina :)

      Poista
  11. Kiitos ihanasta postauksesta, taivaallisen kauniita ja inspiroivia kuvia. Olipas siis tuottelias vapaapäivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IhanHelmee, kiitos sinulle!
      Vapaapäivä oli jokseenkin täydellinen ;)

      Poista
  12. Oi, mikä ero tänne meille, jossa vasta hiirenkorvia odotellaan. Narsisseissa sentään jotain nupun tapaista. Esikot kukkii..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä lounaisrannikolla kevät on tosiaan jo aika pitkällä, vaikka täälläkin yöhallat vielä kiusaavat.

      Poista
  13. Vau, mahtava kuvapläjäys! Hauskoja tilannekuvia kissoista :) Ihana tuo ylimmäinen narsissi, kuin kesäinen röyhelömekko. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, kissoilla riittää energiaa ja ne olivat huomattavan mielissään kun olin pitkästä aikaa päivälläkin kotona!
      Narsissilla on juhlamekko päällä ;)

      Poista
  14. Fantastic photography and beautiful texture! It is a pleasure to visit your space.
    Hope to see you on my blog:)

    VastaaPoista
  15. Kauniita kuvia, ja hauska lukea blogiasi kun kerrot aina kasvien nimetkin. Itseltäni unohtuu nimet heti, kun heitän nimikyltit roskiin. Ja nuo kissa-apulaiset vallan suloisia.

    VastaaPoista
  16. Ihania kisumirrejä sinulla on ja niin hauskasti olet kuvannut
    Kauniit nuo sinun kasvi kukkakuvat tosi ihania Kiitos

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥