tiistai 6. syyskuuta 2011

Alkukirjaimet NE ja vastauksia


31. haaste
NE-alkuinen suomenkielinen sana

Neitoperhosesta
löytyi kuva ensimmäiseksi
Hän saa siis osallistua tällä kertaa ;)


Nappia klikkaamalla löytyy lisää NE-alkuisia kuvia

 ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Tähän päättyy alkukirjainhaasteosuus
ja alkaa vastausosuus.

Aamulla lupasin vastata uudessa postauksessa 
edellisen postauksen kysymyksiin.
Heti, kun olisin kerännyt vadelmat ensin.
Vadelmia keräsin 11 litraa ja ehdin ennen sadetta :))
No, tuli muutakin puuhaa
ja vasta nyt pääsin koneen ääreen.....

Maissia en ole kasvattunut
ennen tätä kesää,
 joten kokeilu oli ihka ensimmäinen.

Ostin taimet työpaikaltani taimistolta.
Siellä ekat maissin siemenet kylvettiin
toukokuun puolivälissä.
 Kun viikon kuluttua mentiin katsomaan kylvöksiä,
hiiret olivat pistelleet poskeensa kaikki siemenet.
Olivat kaivaneet ne kylvökennoista mullan alta.
Sitten hankittiin uudet siemenet ja kylvettiin
uudelleen ja laitettiin hiirenloukku kylvösten viereen.
Eivät menneet hiiret loukkuun,
mutta ymmärsivät ilmeisesti vihjeen, sillä
ne verottivat enää muutamaa kennoa.
Siemenet itivät nopsaan, joten
maissit ehtivät olla esikasvatuksessa
kasvihuoneessa noin kuukauden,
kesäkuun puolivälissä istutin ne ulos omalle pihalle.
Täällä kesä oli melko sateeton, joten kastella piti
vähintään joka toinen ilta.

Tänään sateessa otettu
epätarkka kuva maissiviljelyksistäni.
Taimia on kymmenen ja jokaisessa on 2-3 tähkää.
Taitaa olla moukan tuuria tämä hyvä sato,
taidolla ei ainakaan ole tekemistä asian kanssa ;DD

Syysvadelma on 
Polka-lajiketta.
Minulla on ollut sitä n. 5 vuotta.
Joka syksy on sato pääosin ehtinyt kypsyä.
Vadelmat tulevat saman vuoden versoihin,
joten syksyllä sadonkorjuun jälkeen koko kasvusto leikataan alas.
Meillä tuo leikkaus on yleensä jäänyt kevääseen,
mutta eipä ole sekään haitannut.
Syysvadelmat vaativat varsin runsasta lannoitusta
ja kastelua koko kesän, 
sillä vadelman pitää ehtiä kasvattaa uudet versot
ja marjat saman kesän aikana.
Taimia on ollut myynnissä ainakin Kauppilassa Turussa
ja  on tainnut olla Viherringin myymälöissäkin.
 Tänään otetussa kuvassa näkyy
kypsiä vadelmia, raakileita ja vielä kukkiakin.
Kaikki eivät varmasti ehdi valmistua ennen yöhalloja.


Ja vielä yksi vastaus:
Kamerani on Canon EOS 50D
objektiivit
EFS 17-85 mm
EFS 55-250 mm
macro EFS 60 mm
Todella tykkään tästä kamerasta
...ja haaveilen uusista objektiiveista....



 Iloa päivääsi, sateesta huolimatta !


Marja

9 kommenttia:

  1. Neitoperho on kaunis ja jutut kivoja
    Maissia on ollut meilläkin kasvamassa, mutta huomasin, että koristemaissia kai, koska tuli tummia maissintähkiä. Voiko niitäkin syödä?
    Tuo POlka-vadelma olisi kai kokeilemisen arvoinen juttu - syysvadelmia :)...

    VastaaPoista
  2. Kaunis, ja onnistunut perhoskuva! <3

    VastaaPoista
  3. Komeita maisseja, totta tosiaan. Hei ja kiitos vinkistä kameran ostoon. On lähdettävä tutkimaan kameraliikkeiden tarjontaa. Saanen parempaa palvelua kun asiantuntevasti tiedän hieman mitä kysellä.
    Tyttö vm. -56

    VastaaPoista
  4. Upea perhoskuva.
    Vadelma houkuttaa...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥