sunnuntai 7. elokuuta 2011

Kesä jatkuu.....

 

Luonnossa alkaa olla loppukesän tuntua.
Yöt ovat jo viileitä,
illat alkavat hämärtyä.

Pidän eniten elokuusta,
huhtikuun ohella.

Elokuussa  kiire hellittää,
kun mansikat on saatu poimittua.

Nyt saa rauhassa keräillä
loppukesän satoa
marjapensaista ja kasvimaaalta.

Illalla ehtii jo tarttua
johonkin käsityöhönkin.

Ehtii seurailla perhosia.


Kesätyöntekijäni lopettivat heinäkuun lopussa.

 Mansikat eivät kuitenkaan ihan vielä loppuneet.

 Yleensä olen kesällä niin kyllästetty mansikoilla,
että en viitsi niitä kuvailla.
Alkuviikolla tein poikkeuksen!
Ihan itse ja yksin keräsin
60 litraa mansikoita.
Tässä on vasta n. 2/3  koko määrästä!


 Hassut kaverukset kukkapenkissä.
Kallionauhus
ja
ukkolaukan siemenkota:)


Punahattujen baarissa
on riittäyt asiakkaita

 neitoperhoja




amiraaleja


Angervohopeatäplä
lienee hän

Tänään  iltapäivällä
alkoi täälläkin pitkästä aikaa sataa.
Punahatun baariin tuli vesivahinko!


Perhosbaariin 
tein
olutsekoituksen jälkeen
punaviinistä ja fariinisokerista
uuden coctailin

Kultakuoriainen
on hengaillut
baarissa jo monta päivää...
....eikö kukaan kaipaa häntä kotona..... 

Suruvaippa 
kavereineen
käy 
usein drinkillä

Tässä toinen suruvaipoista,  
risainen amiraali
joka on myös päivittäinen vieras,
 kultakuoriainen
ja yksi baarikärpänen...


Keväällä
kylvin pari pussillista
 unikon siemeniä.






 
Oi,
 nyt päivittäin aukeaa
uusia herttaisia ihanuuksia ♥

 
Goji-marja 
kukkii!


 Marenkia, vaniljakiisseliä, kermavaahtoa,
kaikkia mahdollisia oman maan marjoja.

Aamuisen kuohuviinin 
seurana :)

 Tämä  onkin kesän toiseksi viimeinen 
kuohuviinisunnuntaiaamiainen.
Ensi sunnuntaina vielä,
kun vietetään nimppareita.
(vähän etukäteen)


 Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Olen saanut tunnustuksiakin (kiitos!) 
palaan niihin seuraavassa postauksessa.

Ensi viikolla ehdin taas blogikierroksillekin.

Onkin paljon lukemista ;))

Kiitos kaikille vierailijoille
ja kiitos kommenteistanne :)


 


Marja

11 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia!Perhoskuvat ihastuttavia......en koskaan onnistu kuvaamaan itse perhosia.
    Iloista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Montako "ulkopuolista" poimijaa tarvitsee teidän marjamaille?
    Miltä tämän kesän mansikkasato vaikutti - oliko kohtuuhyvä mansikkakesä?
    Ehditkö/jaksatko/ jaksaako enää kiinnostaa mustikkametsät?

    VastaaPoista
  3. Sinulla riittää ihania perhosvieraita, kyllä on kauniit kuvat taas. Kultakuoriainen taitaa olla poikamies, vähän juron näköinen hän on:)
    Hentoisista unikoista tuo vaaleanpunainen on kaunein♥
    Sokerina pohjalla mahtava marjaihanuus, maistuis täälläkin, nams.
    Aurinkoista elokuuta sinulle!

    VastaaPoista
  4. Wau mikä kuvakimara! Ihania perhosia ja kovin kauniita unikoita - ovatpa ne niin upeita. Voimia loppukesälle ♥

    VastaaPoista
  5. Kiitos Kirsikka, Sirkku, Manteli ja Elisa ♥

    Sirkku;
    Meillä on mansikkaa kasvamassa vajaan hehtaarin alalla. Tänä kesänä oli 6 tyttöä poimimassa heinäkuun ajan.
    He olivat päivittäin n. 3-4 tuntia.
    Siinä ajassa saatiin mansikat kerättyä. Ovat ihan paikallisia koululaisia, ulkomaalaisia marjanpoimijoita en ole palkannut, olisivat ehkä tehokkaampia, mutta minulla on kuitenkin niin vähän kerättävää, että ihan näillä koululaisilla pärjätään....
    Istutamme joka vuosi pienen alan uutta mansikkaa (vastaavasti vanhemmasta päästä ajetaan ylös) ja näistä keväällä istutetuista riittää poimittavaa vielä elokuussakin.
    Mansikkaa tuli tänä kesänä "normaalisti", kukinnan aikaiset helteet ja helteet yleensä vähän pienensivät satoa. Sade ei meillä haitannut.
    Mustikkametsään en kyllä jaksa ja ehdi, mutta onneksi on tuttavia, joilta saan ostaa mustikoita.
    Ostan myös puolukat, en mene metsään syksyllä hirvikärpästen takia ;)

    VastaaPoista
  6. Kauniita perhoskuvia ja nuo sinun unikkosi ovat ihastuttavia, niin herkkiä ja kauniita.

    VastaaPoista
  7. Sulla on oikea asenne: kesä jatkuu. Minulla (johtuu ehkä ammatista) asenne on toinen mutta ajattelen jo eläkepäiviä ja silloin kesäni jatkuu kyllä syyskuulle saakka. Silti tänään ammulla kun kävin käveleyllä oli kyllä kumman syksyinen tuulenvire ja taivas pilvessä... elokuu on silti hienoa aikaa kuten sanoit!

    VastaaPoista
  8. Olitpa ahkera poimija..☺ ja miten paljon teillä sitä onkaan kasvamassa.

    Ihania kuvia perhosista paarissa..☺

    VastaaPoista
  9. Ihania perhosia ja unikoita...ah!
    Hauska tuo punahatun baarin vesivahinko...hattivatit siellä nököttävät sateessa:)

    Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
  10. Olipa hauska baarin nimi, vaikka ihan oikeaksikin juottolaksi. :) Upea on taas kuvakavalgadisi! Mukavaa viikkoa kuohuviiniaamiaisen voimin ja muutenkin. :)

    VastaaPoista
  11. Oih, mitä marjaherkkua olet saanut nautiskella!
    Ja meheviä ovat mansikkannekin.
    Kyllä yöt ovat jo viileämpiä ja illat hämäriä. Nautin kovasti tästä viilenneestä loppukesästä.
    Suruvaippoja on meillä mökillä paljon, mutta täällä kaupungissa ei niitä ole näkynyt.
    Ihania kuvia jälleen! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥