tiistai 16. marraskuuta 2010

Muisteluita


Floralta
sain jo aikoja sitten tämän haasteen.
Tämä on odottanut minulla jo niin kauan,
että varmaan kaikki on jo kertaalleen haastettu,
joten en haasta nyt erikseen ketään,
mutta jos haluat napata haasteen itsellesi, ole hyvä!

Äiti ja minä 5 kk

1.Mitä vastasit lapsena kun sinulta kysyttiin mikä sinusta tulee isona?

Olin lapsena niin huoleton hulivili, että tulevaisuuden suunnitelmiakaan ei ollut.

Kysyin äidiltänikin, hänkään ei muistanut, että olisin suunnitellut tulevaa ammattiani.

Myöhemmmin lukiossa haaveilin käsityönopettajan ammatista.

En kuitenkaan edes pyrkinyt alaa opiskelemaan, sillä ammatinvalinnanohjauksessa sanottiin

silloin, että sillä alalla ei olisi tulevaisuudessa töitä. Höh!

Pienestä pitäen on ollut kiinnostusta puutarha-alalle,
itse poimin kukat mummon kukkapenkistä;)

2.Mitkä olivat lempisarjakuvasi?

Kieku ja Kaiku olivat ensimmäiset lempparit.

Kouluikäisenä juostiin keskiviikkoisin veljen kanssa kilpaa koulusta kotiin;

kumpi ehtii ensin saada Aku Ankan käsiinsä.


3.Mitkä olivat lempipelejäsi?

Asuimme 6 ensimmäistä ikävuottani äitini vanhempien kanssa samassa talossa.

Siellä ei ollut naapurustossa lapsia, joten leikin yksikseni hiekkalaatikolla tai nukkeleikkejä.

Kouluikäisenä leikittiin kotileikkejä ja pelattiin erilaisia pallopelejä ja kuminauhatwistiä.

Kaikenlaisista eläimistä olen aina tykännyt

4.Mikä oli paras syntymäpäivälahjasi ja miksi?

Kilpikonna!

Sain sen lahjaksi täyttäessäni 7 vuotta.

Konna tosin karkasi muutaman vuoden kuluttua yhtenä kesänä :(

Kissat ovat olleet lemppareitani aina

5.Mitä sellaista olisit halunnut tehdä mitä et ole vielä tehnyt?

Enpä muista, että olisin lapsuudesta asti haaveillut jostain toteutumattomasta asiasta.

Nykyään minulla on yksi haave, joka on mahdollista toteuttaakin:

Risteily Hurtigrutenilla Norjan rannikolla.

Ehkä jo ensi syksynä risteilemme pätkän Pohjois-Norjan rannikolla.

Koko matka Oslon ja Kirkenäsin välillä saa vielä odottaa.


6.Mikä oli ensimmäinen lempiurheilusi?

Hih! Ensimmäisen!

Minulla ei ole ensimmäistäkään lempiurheilulajia, eikä ole ollutkaan.

En ole ollenkaan urheilullinen :D


7.Mikä oli ensimmäinen musiikki-idolisi?

Ihan lapsuudesta en muista, että meillä olisi edes kuunneltu radiota kovinkaan paljon,

mutta äiti lauloi kyllä meille usein.

Kun olin vähän toisella kymmenellä suuri ihastukseni oli

Scott McKenzie ja hippilaulu San Fransisco :)

Myöhemmin kuunneltiin Kristiania ja Kirkaa.


7.Mikä oli paras joululahja (tai vastaava)jonka olet saanut?

Nukenvaunut ja isän tekemä nukkekoti!



Siinäpä niitä muisteluita.

Tänään lähden äidilleni autokuskiksi.
Huomenna odottaa taas risu- ja havutyöverstas,
otan kameran verstaalle mukaan,
jos tuolla syksyn synkässä säässä mitään kuvia pystyy ottamaan :(

Lauantaina meillä leivottiin karjalanpiirakoita.
Lupasin ystävälleni kangaspuiden asentamisesta korvaukseksi piirakoita..
pari muutakin ystävää halusi piirakoita ja itsellekin laiton vähän pakastimeen...

Homma laajeni ja lopulta tehtiin yli 300 piirakkaa....


Edellisviikonloppuna oli vastaavasti kakkusulkeiset;
tein yhdelle ystävälleni synttärikakkuja:
tyrnivalkosuklaakakkuja, suklaamoussekakkuja,
vadelmajuustokakkuja,
yhteensä 7 kakkua ja vielä 5 voileipäkakkua.
Tämän lisäksi Artisti tarvitsi
kaksi mansikka-valkosuklaakakkua samana päivänä.
Aikataulu oli tiukka, edes kuvia kakuista en ehtinyt ottaa.

Tässä kuitenkin isänpäiväkakkua viime sunnuntailta :)




Terveiset Nipsulta,
hän päätti juuri kääntää kylkeä sohvalla,
kesää odotellessa :)




Marja

9 kommenttia:

  1. Ensinnäkin, suloiset lapsuuskuvat ja ihanat muistelot. On niin mukava lukea näitä ;) Ja toiseksi, huhhei miten ahkerana siellä taas ollaan ja miten herkullisia kuvia. Taidan tulla teille kissojen viereen kylkeä kääntämään ja ihania tuoksuja tuoksuttelemaan ♥

    VastaaPoista
  2. Äitisi on tuossa ensimmäisessä kuvassa niin kaunis ja onnellisen näköinen.
    Noiden ihanien kakkujen perään minun nyt ei sovi kuolailla, mutta karjalanpiirakoita ihastellessa jouduin nieleskelemään tyhjää. Miten ihmeessä osaat rypyttää noin hienot vekit piiraisiin. Näkisitpä minun tekeleeni. :)

    Meillä oli jotain samaakin muisteloissa, Kieku ja Kaiku, sekä nukenvaunut. :)

    VastaaPoista
  3. Ihania muistoja, löysin omia juttuja niistä. Kristian, ahhh, tuo suloinen laulaja jostain 60-70-luvun vaihteesta. Kyllä vei meikälikkaakin kuin mitä niillä sulosilmillään.
    Mulla on tää haaste vielä odottelemassa luppoaikaa;) Jos kerkiäis.
    Raikkaita tuulia sinne teitin rannalle.
    kaisa

    VastaaPoista
  4. Herttainen kuva sinusta ja äidistäsi, niin iloinen. Mukavia muistoja olet löytänyt ja paljon valokuviakin, minua harmittaa, kun ei ollut aikaa etsiä enempää itsestäni kuvia.
    Karjalanpiirakat näyttävät suussasulavilta, samoin kakut, olet oikea mestarileipuri.
    Hauskaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  5. Herkullisen näköisiä karjanlanpiirakoita - tarkoitus olisi kokeilla jossain vaiheessa niiden tekemstä : )

    Sinulla on kiva blogi : )

    VastaaPoista
  6. Olen ensivisiitillä blogissasi, ja ihastuin kauniisiin kuviisi!!!
    Painoin itseni samantien lukijaksi, innolla odotan seuraavaa postausta!!!
    Ihanaa tiistaita!

    VastaaPoista
  7. Kyllä sinä olet oikea monitaituri! Nuo karjalanpiirakat ovat niin herkkuja ja vieläpä niin täydellisiä muodoltaankin!!
    Ja, ah nuo leipomasi kakut!

    Kiva oli lukea lapsuudestasi!

    Iloa ja lämpöä viikonloppuusi! :)

    VastaaPoista
  8. Hyvänen aika sentää olet leiponut satojen eurojen edestä.Toivottavasti ystäväsi antaa vaihtarina jotain takaisin. Rupesi kuola valumaan niin näyttää hyvältä. Oikeeta karjalanpiiraakkaa en ole saanut sen jälkeen kun mummo lopetti leipomisen kun ei jaksa seisoa jaloillaan. Mummo on kotoisin karjalasta joten hänen piirakkansa ovat ainoita oikeaita minulle ja ne oli TOSI hyviä. Pakko antautua nykyää kaupan piirakoille, on niissäki joitakin syötäviä.
    Leppoisaa sunnuntaita

    VastaaPoista
  9. Ihanan kaunis paljon puhuva muistelo, kauniit kuvat ♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥