maanantai 23. maaliskuuta 2009

Viikonloppupuuhia

Viikonlopun orkideanäyttely saatiin kunnialla vietyä läpi.
Tuulikki ja Pekka Rannan orkideat olivat yhtä hämmästyttäviä kuin aina ennenkin.
Asiakkaita kävi entisten vuosien tapaan, orkideat löysivät uudet omistajansa ja kotona olevien orkideoiden hoitoon sai hyviä vinkkejä ja neuvoja Pekalta.

klikkaa kuva isommaksi

Orkideoilla on varsin persoonalliset kasvonpiirteet ja mitä moninaisemmat väriyhdistelmät.
Kerrassaan upeita !

Minun ja ystäväni hoidossa oli myös näyttelyn kahvio. Siinäpä kului edellinen vuorokausi leivontapuuhissa, kunnianhimoinen tavoitteemme oli, että kaikki tarjoilu oli tuoretta ja itsetehtyä !


Tässä aamulla leivottua pullaa ja tyrnivalkosuklaakakkua.
Näitä ja arabialaisia maustekakkuja ja muffineja sekä kylmäsavulohipiirakkaa
meillä oli kahviossamme.


Myös moni risulintu ja ovikranssi pääsi uuteen kotiin.

Kaikenkaikkiaan ihan onnistunut tapahtuma.

Tämä päivä kuluu palautumiseen, huomenna saankin valita,
menenkö risuverstaalle, siivoanko (tuskin)
vai teenkö jotain ompelujuttuja :)
Oi kun kivaa :D

Iloisia kevätpäiviä
toivottelee Lauran ja Tuomaksen Samppa-koirakin,
joka on jo käynyt keräämässä pajunkissoja (:

5 kommenttia:

  1. Kiitos paljon Sinulle Risusydän kun poikkesit sivuillani, tulin heti vastavierailulle. Ihania töitä sinun blogissasi, täällä huuliymmyrkäisenä ihailen ;o Laitoin sinut myös suosikkeihini.

    VastaaPoista
  2. Minä myös tulin vastavierailulle. Kiitos kun kävit luonani, ihana saada uusia ystäviä! Mukava huomata, että pidät leipomisesta, myös minä pidän siitä kovasti, vaikka viimeksi en mitään saanutkaan aikaan...Ja entäs sinun risutyösi!!!Todella kauniita. Taidanpa kokeilla sydämen tekoa itsekin, niin hyvät ohjeet olit tänne laittanut.

    VastaaPoista
  3. Ihania orkideoita!! Samppakoiralle kans kivoja kevätpäiviä!!

    VastaaPoista
  4. Orkideat on niin kauniita, hienot kuviot ja väriyhdistelmät.

    Tuoreen näköiset tosiaan ja herkullisen myös, on ollut teidän tarjoilut. Varmasti teki kauppansa hyvät leivonnaiset ja sinun kauniiksi havaitut risutyöt myös!

    VastaaPoista
  5. Orkidea onkin yksi lempikukistani. Valkoisena kiitos! Mulla oli yksi ihana orkidea. Jostain syystä se kukki kaksi kertaa vuodessa, nähtävästi voi niin hyvin valoisalla ikkunalaudalla ja kun en muistanut kastella sitä kuin silloin tällöin. Siis upotin sen purkin veteen. Sitten muutin ja orkidea vaihtoi kotia. Se kukki vielä kerran ja alkoi tehdä pistokkaita(?) enkä osannut hoitaa sitä. Huonosti kävi :(. Pitäisi mennä ostamaan taas joku iso ihana valkoinen orkidea!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥