sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Slottsträdgården Ulriksdal

Huhtikuu on taas osoittanut oikullisuutensa.
Lauantaina täällä Raumalla mitattiin kevään lämpöennnätys, +14.1 astetta ja tänään on lämmintä ollut hädin tuskin +5 astetta. Miltei koko päivän satoi vettä ja nyt illalla satoi parin sentin lumikerros.

Lumimaisemaa ihmetellessä on oivallinen hetki palata vielä pari viikkoa taaksepäin,
Tukholman messureissulle Slottsträdgården Ulriksdaliin.

Tässä postauksessa enemmän kuvia ja vähemmän sanoja.
Tervetuloa mukaan kukkaisalle kierrokselle puutarhan kasvihuoneisiin!

Heti sisääntuloaulassa on aina upeat kauden kukista tehdyt asetelmat

Puutarha koostuu useasta kasvihuoneesta, joissa on eri lämpötilat huoneissa olevien kasvien vaatimusten mukaan.
Kasvien seassa on hyllyköissä toinen toistaan ihanampia ruukkuja.
 
 






Leikkokukkavalikoima on melkoisen huikea.
 Monta pöydälllistä tulppaaneja itse poimittavaksi.

 Keväisen hempeitä orvokkeja



 Huonekasvit ovat lämpimimmässä huoneessa

 



Kassahenkilökunta Giggs ja Brorsan, en kyllä erota heitä toisistaan, niin ovat samannäköisiä.





 Pääsiäisen lähestyminen näkyi jo


 Yhdessä huoneessa oli pöydillä silmänkantamattomiin soilikkeja, pelakuita, hortensioita....

 Keltainen maljaköynnös. Pääsiäiskukka.
Yleensä on tottunut näkemään punaisia tai vaaleanpunaisia.

Meillä oli onneksi runsaasti aikaa kiertelyyn, muutaman kerran kierrettiin huoneet läpi
ja välillä istuttiin kahvilassa lepuuttamassa jalkoja.
Ostoksiakin kertyi kärryihin ihan kiitettävästi.

Vielä oli niin varhainen kevät, että ulkoalueella ei vielä ollut kasveja.
Kevään koittaessa siellä on valtavat valikoimat perennoja, puita ja pensaita.


Nyt odotellaan lumen sulamista ja seuraavaa korkeapainetta, että saadaan keväiset päivät takaisin.
Odotellessa paistan huomenna ensimmäisen erän mämmiä!

Keskiviikkona alkaa huhtikuun kylvöurakka, 9.-11.4 ovat kukkapäiviä kuukalenterin mukaan ja
14. ja 15.4 ovat hedelmäpäiviä, jolloin kylvän loput tomaatit.
Jossain välissä pitäisi istuttaa uudet pelakuun taimetkin...

Keväistä uutta viikkoa!




Marja

13 kommenttia :

  1. Vau mitä kuvia. Toinen toistaan ihanampia. Upeita kasveja, istutuksia. Niin alkoi käsiä syyhyttämään. Kevät!

    VastaaPoista
  2. Voi ihanuus, mitä kuvia. Tuoltahan haluaisi ostaa kaikkea! Mahtavan isot ruukut täynnä kukkia. Näkyy tuo vihertävä sisustus ja saniaiskuviot tuollakin. Huoh, pelkään sitä lupailtua lumisadetta, tietysti se uhkaa kun tänään aloitetaan kausityöt!

    VastaaPoista
  3. Kiitos puutarhakierroksesta, tuli tarpeeseen tänne rännän keskelle! :) Aivan ihania ruukkuja kasvien lisäksi! Keltaista maljaköynnöstä en ollut ennen nähnytkään, todella kaunis.

    VastaaPoista
  4. Kaikkea ihanaa! :) Voi että. Tänä aamuna heräsin ensimmäisen kevätsateen kohinaan. Saavat lumet kyytiä.

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia! Olen tuolla pari kertaa ollut ja syksyllä pitäisi taas tehdä retki. Aivan hurmaava paikka.

    VastaaPoista
  6. Oi, mikä aarreaitta! En edes tiennyt, että maljaköynnöstä on olemassa keltaisena. Kassahenkilöstökin näyttää asiantuntevalta :D Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Kyllä on runsasta :) tykkään niin noista isoista ruukuista ja rehevästä vihreydestä <3

    VastaaPoista
  8. Kaikkea kivaa ja kaunista ja esillä näyttävän kauniisti. Ihan oikeat elävät kissat ja keltainen maijaköynnös, sellaisen jos täältä löytäisi mutta tuskin löytyy.
    Piristävä postaus ja varsinkin näin tällaisena harmaan sateisena päivänä se tuntuu tosi mukavalle. 😊

    VastaaPoista
  9. Oi jee, ihania muistoja tulvii kuvista mieleen. On tuo sellainen paratiisi, että ei sieltä koskaan tekisi mieli lähteä pois. Se oli aivan upeaa, että saatiin rauhassa useampaan otteeseen kierrellä tuolla, ajan kanssa! Omat kuvat Ulriksdahlista kelluvat vielä muistikortilla. Olen niin ravannut noilla puutarhamessuilla täällä Suomessakin, niin ei ihan kaikkia kuvia saa yhtä aikaa julkaistua blogissa.

    VastaaPoista
  10. Ihania kuvia kiitos. Minäkin ajattelin istuttaa vielä keskiviikosta lähtien. Hyviä istutuspäiviä.

    VastaaPoista
  11. Kiitos ihanasta matkasta läpi kukkivan puutarhan! Mielettömiä asetelmia ja kiehtovaa, että tulppaanejakin voisi itse käydä poimimassa:) Osaavat tehdä kävijöille visuaalisen elämyksen! Tuonne olisi kyllä hienoa päästä käymään.

    VastaaPoista
  12. Oi miten upeita kuvia :) Pääsispä tuonne joskus. Mukavaa alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista
  13. Melkein meni sanattomaksi kun noita kuvia katsoi. Ja kiva kun viitsit jakaa ne kuvat täällä blogissa, moni ei tuonne koskaan itse pääse, esim. minä.
    Voi olisinpa saanut olla valitsemassa noita pääsiäismunia (huokaus)
    Tuleppas sinäkin käymään katsomassa minua aurinkokujalla.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥