tiistai 7. toukokuuta 2013

Tärkeysjärjestys

Tuulinen päivä.
Tänäänkin.
Ruotsista ostettu tulppaaniruukkukaan ei pysy pystyssä.

Tärkeimmät ensin.
Kuten Saila tarkkaavaisena lukijana huomasi,
edellisestä postauksesta puuttuivat 
kissakuvat!
Virhe oikaistaan nyt!
Ruusa tuumailee

Ota syliin!

Viiru on huolestunut.

Teekkarin koira kävi viikonloppuna merkkailemassa
MEIDÄN koivut!
Nyt pitää saada omat naamaferomonit päällimmäisiksi!

Olipas siinä tekemistä!

Nipsu  ja kuistin ruusutyynyt

Pihalla kukkii.
Yhä enemmän kaikkea.

 
Tämä taitaa olla koiranhammaslilja
Erythronium pagoda
Viime syksynä olivat nämä sipulit alessa ja ostin kolmen sipulin pakkauksen.
kaksi ainakin näyttäisi lähteneen kasvuun.

Vappuna sain siivottua kasvihuoneen
ja laitoin sinne lämmityksen.
Kesäkukkia voi jo mainiosti ostaa töistä ja tuoda kasvariin
odottamaan lämpimiä kelejä.

Tämän kevään uutuus.
Kerrattukukallinen lumihiutale.
Hurmaavan kaunis.
Nämä tulevat keittiön ikkunan kukkalaatikoihin.
Ikkuna on itään ja siinä ovat lumihiutaleet aina viihtyneet hyvin.

Vaaleanpunainen maljaköynnös ♥ ♥

Uudenquineanliisa, jolla on jättisuuret kukat! 

Kasvihuoneessa on vielä toistaiseksi myös 
pääskynkukka
Pritzelago alpina ´Ice Cube´
Tämä sievä kukka on alkukesällä kukkiva maanpeiteperenna,
joka viihtyy auringossa tai puolivarjossa.

Tänään illalla tein työpäivän päätyttyä kierroksen
pelakuuhuoneessa.
Kamerasta oli akku loppumassa ja toinen akku oli
kotona laturissa.
Muutaman pelakuun ehdin kuitenkin kuvata.








  
Kaunis päivä tulossa.
Tuuletkin alkavat jo vähitellen laantua.


Ai niin, silmukilpailuun ehtii vielä osallistua!
klick



Marja

19 kommenttia :

  1. Niin ihania kuvia. Aivan kuin juhannus olisi jo nyt täällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marianne N; kiitos! Juuri nyt on kevät ihanimmillaan...

      Poista
  2. Ihania pelargoneja! *sydän alkaa läpättää kiivaammin* Nyt ei kerkee muuta, pakko pukee päälle ja lähtee töihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina; juu, niitä pealkuita on vielä paljon enemmänkin tuolla puutarhalla, akku vaan loppui kamerasta kesken kaikwn!

      Poista
  3. Kauniita pelargonioita todellakin! Kissat on tietysti kestoihania:)

    VastaaPoista
  4. Onpas montaa lajia pelargoneja siellä teidän puutarhalla! Kyllä olet onnekas noin monen kisun palvelijana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tillariina; kyllä lajikkeita riittää. Kissan paljelijana oleminen on ihmisen parasta työtä ;)

      Poista
  5. Kauniita kukkia, mutta kissat ovat kauneimmat!

    VastaaPoista
  6. Oih, mulla on ollut lapsena aivan Viiru-kissasi näköinen kissa, Viiru sekin nimeltään :) Ja pelargonit aiheuttaa täälläkin sydämen tykytyksiä. Haluaisin jo niin shoppailemaan, niitä lisää, mutta vielä on maltettava, että ne saisi sitten uloskin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saga; Viiru on oikein tyypillisen näköinen viirukas kissa. Nimi ei oikein voi ollakaan muu kuin Viiru ;)
      Pelakuut ovat jo monelle aiheuttaneet addiktion!! Harmi, kun tämä kevät on niin oikullinen, melkein mitään ei uskalla vielä istuttaa pihalle :(

      Poista
  7. Meidän Juuso innostuu joskus hieromaan naamaansa jonkun puun juureen niin innokkaasti, ettei loppua ole millään tulla. Kyllä ovat herkullisia nuo sinun kissasi.
    Kerrottu lumihiutale - aivan upea!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. between; ne on niitä kissojen metkuja, hyvä etteivät karvat lähde naamasta, kun niin pitää reviirit merkata :)
      Kisut ovat aina vaan niin parhaita!
      Tuo lumihiutale on tämän kevään uutuus (ainakin meillä töissä). Upea ja suloinen se kyllä on.

      Poista
  8. Siis mulle tulee kohta kissakuume:) niin suloisia ja viisaan näköisiä...ja sitä varmaan ovatkin. Upean värinen maljaköynnös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. anski; kissakuumeeseen auttaa kissa ;D
      Kissat ovat viisaita ja hyviä käyttämään ihmistä hyväkseen.....
      Valitsin tällä kertaa tuon vaalenpunaisen maljaköynnöksen, kirkkaanpunainen vaikutti suorastaan liian riehakkaalta tuon rinnalla ;)

      Poista
  9. Ihanan tyytyväisen oloisia kissimirrejä! Ja onpa tuo nätti, kerrottu lumihiutale...oliskohan sellaista täällä päin myös myynnissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissimirrit ovat tyytyväisiä, kunhan palvelu pelaa....
      Luulisi tuota lumihiutaletta löytyvän ainakin Viherlassilasta, siellä on aina kaikkia kivoja juttuja. Kauppilan valikoimiinkin voisi kuulua?

      Poista
  10. Kissa ja ruusutyyny, onko mitään ihanampaa?? Olen aivan hulluna näihin kisuihisi. Ja taimistokuvat ovat karkkia sielulle, voi kun pääsisin taimistollesi!! Aivan hurmaava tuo kerrottu lumihiutale mikä esiintyi myös Tiinan puutarhablogissa. Ja Pääskynkukan ostaisin myös heti :) Mutta nyt stop tuuli, alkaa jo riittää.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥