tiistai 29. syyskuuta 2009

Kissa-, kukka- ja joulu?-postaus

Tänään postilaatikossa oli tämän vuoden ensimmäinen joulukuvasto !!!!



Miten ihmeessä, kun minulla on vasta syystyöt alkamassa !
Ei se mitään, muistanpa pari vuotta sitten, kun tulin heinäkuussa torilta kotiin mansikoita myymästä, oli postilaatikossa jonkun tukun "joulu on jo ovella"-kuvasto.

Vakuuttuakseni siitä, että vielä ei ole läheskään joulu, kävin pihalla kuvaamassa kukkivia kesäkukkiani :D
Siitäs saitte kuvastojen lähettäjät !

Täällä ei ole ollut vielä ensimmäistäkään yöhallaa joten...

zinniat kukkivat vielä...

..samoin daalietta

.... ja asterit

kesäpäivänhatut hehkuvat pieninä aurinkoina kukkapenkissä

tarhasyysvuokko on avautunut

Vähän syksyisempiä ovat callunat, jotka istutin kuistin laatikoihin.

Pienellä puutarhaenkelillä on lyhtykodissaan oma valkoinen calluna.

Lapinmatkamme jälkeen kaikki muut kissat, paitsi Onni olivat meitä vastassa.
Minä tietysti olin onneton, kun häntä ei näkynyt ja tätä Onnittomuutta kesti viikon ajan.
Ehdin jo ajatella kaikki mahdolliset tapaturmat auton alle jäämisestä ketun kitaan joutumiseen.
Mutta viikon kuluttua Onni tuli kotiin muina kissoina ja vaati heti ruokaa ja luomujogurttia.
Olin sattumalta kameran kanssa ulkona kuvaamassa kun hän tuli kotiin.

Tässä ihana kotiin palannut Onni (:

Tasapuolisuuden vuoksi tässä vielä äsken ulkona jaloissa pyörineet
Ruusa

ja Viivi, jolla on päällä juuri tavanomainen yrmeä ilmeensä.

Mukavia kissanpäiviä
toivottelee Risusydän :D


edit:
tämän postauksen tehtyäni kävin vilkaisemassa Farmitista viikon sääennustetta.
IIIIIK..... !!! siellä luvattiin loppuviikosta tännekin lumisadetta !!!!! Uskoiskohan tuota ?

maanantai 28. syyskuuta 2009

Syyskuun lopulla



Viikonloppu oli vielä lähes kesäisen lämmin, vaikkakin tuulinen.
Pihalla siirtelin perennoja uusiin paikkoihin, nehän pitävät vaihtelusta.... kaiketi ?

Monenlaista kukkivaa löytyy vielä pihalta

...vaaleanpunainen syysleimu, jonka nimeä en nyt muista

..sekä starfire-syysleimu

syysastereissa ahkeroi vielä myöhäinen mehiläinen...

......kuten myös kultapiiskussa

kehäkukat jaksavat kukkia aina pakkasiin asti

tarhasyysvuokko vasta availee nuppujaan

Keväällä sain taimitarhalta uloskantohintaan kompostiin matkalla olleen valkomarjapihlajan taimen. Se on innostunut kukkimaan nyt syksyllä uudelleen...

.....kukki se keväälläkin ja nyt syksyllä valmistunut yksi valkoinen marja (:

tummaruusuangervo on myös tehnyt uusia kukkia


Kasvihuoneessa
...on vielä kirsikkatomaatteja, kuinkahan kauan vielä jaksavat punertua..

ensimmäinen chilipaprika alkaa punastua...

kasvihuoneen avomaankurkkuamppelista keräsin viimeiset kurkut ja kasvimaalta löytyi vielä tillin kukintoja, mustaherukan lehtiä löytyi vielä muutama kelvollinen.....sitten vaan kurkut siivuiksi

ja tölkkeihin ja mausteliemi päälle (:


karpaloita sain ostaa yhdeltä tuttavalta...ihanan kirpeitä :)

Sunnuntaina kävimme mansikkapaikassa nostamassa viimeiset valkosipulit ja kävin samalla kertaa syysvadelmapuskat läpi

...niitähän kertyi 11 litraa ja muutaman päivän kuluessa niitä kypsyy taas lisää, ellei tule hallaöitä.

Juustokakkuun en laittanut edes kiillettä, kun oli tuoreet vadelmat
ja hyvin maistui silti :D

Muuttolinnut ovat jo poistuneet... vain sulka unohtui

Tämä ihana karvamato on ihan ilmeisesti etsimässä talvehtimispaikkaa

Oikein mukavaa syyskuun viimeistä viikkoa kaikille blogiystävilleni (:

Puolukanpunainen kollaasi

Inkiväärin värikollaasihaaste on tällä viikolla puolukanpunainen
Puolukat on jo pakastettu ja keitetty mehuksi, mutta sain eilen kymmenen litraa karpaloita, jotka nekin ovat puolukanvärisiä (:
Keskikuvassa on kuitenkin ihan aito puolukka, muissa kuvissa onkin niitä karpaloita (;

Klikkaa kuva isommaksi

Klikkaa nappia, sieltä löytyy lisää kollaaseja

lauantai 26. syyskuuta 2009

YyKaaKo-4 haasteviikko 43

klikkaa kuva isommaksi

YYKAAKO NEE-numerokuvahaasteen luku on tällä viikolla 28.

Napin takaa löytyy lisää lukuja

torstai 24. syyskuuta 2009

Olkitähti



Hannele kyseli taannoin ohjetta tähän olkitähteen. Lupasin tämän viikon aikana saada aikaiseksi jonkinlaisen ohjeen.
Ei ole helppoa ohjeen laatiminen. Kuvista tuli ihan oudon väriset ja Onni-kissa kävi välillä avustamassa. Kaikki roskat ja hiekka, mitä kuvissa näkyy on peräisin hänen tassuistaan (:
Saatanpa laittaa uudet kuvat kuvat joku kerta paremmalla ajalla.

Käytän näissä olkitöissä nurmilauhaa, joka on ohuempaa kuin viljan olki. Se on myös kestävää ja kauniin kiiltävää.
Vielä ehtii käydä keräämässä materiaalia, heinät ovat tuleentuneet ja muuttuneet kauniin keltaisiksi. Syksyn sateet eivät vielä ole ehtineet tummentaa niitä.
Keräämisen jälkeen korret saavat kuivahtaa lämpimässä ja ilmavassa paikassa, jonka jälkeen ne voi puhdistaa. Korsista käytetään vain sisin osa, kaikki lehdet pitää poistaa.
Kun sitten alat askarrella olkitöitä, kastele korret lämpimällä vedellä ja kääri n. puoleksi tunniksi tiukkaan muoviin että ne kostuvat. Tämän jälkeen niitä voi leikata sopivan mittaisiksi terävillä saksilla. Jos niitä leikkaa kuivana, ne murtuvat.
Heiniä voi pätkiä varastoon isommankin määrän, mutta pätkien pitää antaa kuivua ensin, jos säilytät niitä tiiviissä rasiassa tai muovipussissa.
Valmiiksi pätkittyjä olkia ei tarvitse enää kostuttaa, ne kestävät käsittelyä kuivanakin.
Lankana käytän pehmeää, ohutta puuvillalankaa, vähän paksumpaa kuin ompelulanka.
Olkien pituudesta riippuen tarvitaan myös eri pituisia ohuita neuloja. Käsityö- ja askarteluliikkeissä myydään helmenpujotusneuloja, jotka ovat hyviä tähänkin tarkoitukseen.

Tämä tähti on halkaisijaltaan n 10 cm.
Siihen tarvitaan 84 kpl 1,5 cm pitkiä olkia
ja 28 kpl 3,5 cm pitkiä olkia

Pujota lankaan 4 kpl 1,5 cm:n olkea.

Muodosta neliöksi solmimalla langan päät yhteen.

Tee lisää neliöitä ensimmäisen jatkeeksi.

Neliö muodostuu kolmesta oljesta, jotka liitetään edellisen neliön kulmaan.

Reunimmaisen oljen läpi täytyy palata takaisin ulkonurkkaan.

Jatka , kunnes peräkkäin on 7 ruutua.

Pujota kaksi olkea peräkkäin ja kiinnitä ne kulkemaan neliön kulmasta vastakkaiseen kulmaan.

Kiinnitä seuraavaksi taas kaksi olkea toisiin kulmiin, niin että muodostuu "huippu", eli kuution puolikas.

Sama asia ylhäältä kuvattuna

Jatka näin kaikkien 7 ruudun osalta

Samalla tavalla jatketaan alapuolella, jolloin muodostuu himmelin perusosa, kuutio.

7 kuutiota peräkkäin

Käännä kuutiorivi ympyräksi ja yhdistä 1. ja 7. kuutio toisiinsa kulmista.

Tässä näkyy pieni kauneusvirhe, joka syntyy tällä tavoin tehtäessä:
Liitoskohdassa tulee kaksi olkea rinnakkain, oikeasti siinäkin kuuluu olla vain yksi olki,
mutta en osannut ohjeistaa sitä kohtaa näin kirjoittamalla, pitäisi päästä "kädestä pitäen"näyttämään.
Ei tuota virhettä kyllä valmiissa työssä huomaa (;

Seuraavaksi kiinnitetään tähden sakarat, 3,5 cm:n pituiset oljet pikkukuutioiden päälle.
Ensin toiselle puolelle...

...sitten käännetään työ ja kiinnitetään toisen puolen sakarat niin , että ne ovat kärjistään kiinni ensimmäisen puolen sakaroissa.

Valmis kuusenkoristetähti (:

Tähden kokoa voi muutellakin: esim. pienemmät oljet 2 cm ja isommat 4 cm, näin saadaan vähän isompi tähti.
Saakohan tästä kukaan mitään tolkkua, mutta aina voi kysyä lisää kommenteissa tai sähköpostilla (:

Mukavia askarteluhetkiä !