torstai 12. tammikuuta 2017

Ei uskoisi

Ei uskoisi, kun ulos katsoo.
Kevät on täällä!

Monta kertaa päivässä pysähdyn ihailemaan näitä Katharine Hodkineja.
Ulkona tuuli ulvoo ja lumi tuiskuaa.
Näitä tuoksutellessa saa varastettua itselleen
etukäteen hetken keväästä.



Ostin nämä viiime viikolla Tukholmasta, Ulriksdals Slottsträdgårdista.


Samasta paikasta ostin neljä pussia siemeniä.
Latva-artisokkaa, keijunmekkoa, jättiverbenaa ja tuoksuherneitä.

 Eilen kylvin muut, paitsi tuoksuherneet vielä jäivät odottamaan.

Kevään ensimmäiset kylvöt, mullan tuoksu,
se on joka kevät yhtä ainutlaatuisen erityistä.
Kylvin 10 artisokkaa, jokaisen omaan pikkuiseen ruukkuunsa.
Ne on sitten myöhemmin helppo koulia isompaan ruukkuun paakkuineen,
sillä niillä on aika hauraat juuret ja ne tahtovat kärsiä koulintavaiheessa.
Kunhan nyt itävät ensin ;D
Keijunmekot kylvin kunkin omaan ruukkuunsa myös.
Pussissa oli viisi siementä, jotka ovat millin sadasosan kokoisia.
Viisi siementä piti ollakin, kuka ihme niitä pussittaa?
Keijunmekkojen suhteen en ole yhtään varma, että ne lähtevät kasvamaan,
sataprosenttisen varma en edes ole, että ne siemenet ovat niissä ruukuissa.
Tästä tulee mielenkiintoista.
Jättiverbenat kylvin rasiaan, josta ne sitten myöhemmin koulin pikkuisiin ruukkuihin.
Etsin esille lämpömaton, jonka päälle laitoin kylvökset pienessä minikasvihuoneessa.
Maton reunalle jäi tilaa vielä Ruusalle.
Parin viikon kuluttua jättiverbenat siirtyvät jääkaappiin,
artisokille ja keijunmekoille viritellään kasvivalo.

Tämän viikon tulppaanikimppu, lilaa ja vaaleanpunaista.



Muutama kuva vielä Ruotsin reissulta.
Tukholmassa oli yöllä satanut 30 cm lunta, ajokeli oli vähän hankala.
Päivän mittaan satoi lisää lunta ja jäätävä tuuli vielä tehosti arktista vaikutelmaa.
Vähän käytiin kävelemässä Vanhassa Kaupungissa, mutta siellä oli ihan hirveän kylmä ja jäiset jalkakäytävät olivat lumisohjon peitossa.
Tällä kertaa käytiin vain Ulriksdals Slottsträdgårdissa, Zetas on jouluaatosta alkaen tammikuun loppuun asti aina suljettu.
 




Leikkokukkavalikoima on vaikuttava.

 Täältä ne minunkin Katharine Hodkinit ovat kotoisin.
  
Puutarhan Giggs-kissa oli kotona.
Huomaa, hän kuvittelee tuon lautasen olevan juuri hänen kokoisensa.
Ihan vähän tulee yli reunojen hän.

Iloista kevättä!


Marja

38 kommenttia :

  1. Ooh mitä ihanuuksia, näistä tulee hyvälle mielelle kun kylmä myrskytuuli ulvoo ulkona. Kiitos kun jaoit taas kauniit tunnelmat! Ei voi olla repeemättä viimeiselle kissakuvalle. Ei ole olemassa pahvilaatiokkoa tai lautasta johon kissa ei mahtuisi. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linda; sanos muuta, niin on kevätfiilikset vallalla nyt!
      Kissat on hyvin mahtuvaisia :D

      Poista
  2. Täällä meilläkin tuulee, mutta kuvasi lämmittävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunu Vuokko; nyt on talvimyrskyjen aika! Onneksi on kuvat :)

      Poista
  3. Ihana keväinen tuulahdus naapurimaasta. Ja noita leinikeitäkin, minun lemppareita!

    VastaaPoista
  4. Ei, missä ihanuudessa sä oot taas käynnyt!!!!
    Nyt tuli kyllä niin keväinen olo, vaikka tuolla ulkona näyttää ihan muulle.
    Iloista kevättä Suvikumpuunkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina; Ihan vakipaikassa ;D
      Talvista on ulkona tosiaan ja meille saisi kyllä tulla lisää luntakin!

      Poista
  5. Kevätmieltä lumentuiskuiseen aamuun. Kiva nähdä väriä!

    VastaaPoista
  6. Kissat ja niiden lepopaikat! Siitä voisi tehdä kuvakirjan ja varmaan muutama on tehtykin. Kyllä kukat ovat hieno keksintö, iloa ja hyvää mieltä tuovat jo pelkästään näin kuvina! Toivotaan hyvää itämisonnea siemenille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tillariina; Kissat ovat hauskoja ja on niistä videoita ja kirjoja sitten tehtykin, aiheista kun ei ole pula :D
      Olisi tämä talvi kyllä aika ankeaa ilman kukkia, kesästä nyt puhumattakaan!

      Poista
  7. Voi kissat ja niiden mahtuminen sentään :D

    Upea puutarhamyymälä! Halusin kysyä, että pyydätkö aina luvan kuvaamiseen tai teetkö muuten yhteistyötä itse liikkeiden kanssa? Minulla on idea, joka vähän liittyy tähän, siksi kiinnostaa.

    Niin ja nuo kurjenmiekat. Voisin pyörtyä. Olen niitä joka vuosi bongannut blogeista, mutta mistään lähistöltä en ikinä ole yhtäkään löytänyt. Enkä niitä tarkalleen ottaen voi meille sisällekään tuoda, kun allerginen kissa nuolee itsensä karvattomaksi, parka. Mutta aina voi haaveilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piia Anneli; Mahtuvaista väkeä :)
      Useimmiten kysyn luvan, varsinkin pienemmissä liikkeissä aina, sanon kuvaavani blogiini.
      En tee yhteistyötä liikkeiden, enkä muidenkaan tahojen kanssa. Haluan kirjoittaa mitä itseäni huvittaa, enkä halua, että tulisi jotain selvitettävää verottajan suuntaan.
      Voi kisu-ressua, onko hän allerginen kukille?
      Noita kurjenmiekkoja kyllä löytyy keväisin vähän suuremmistä puutarhamyymälöistä.
      Kun ne ovat kukkineet, olen jatkanut niiden kastelua ja keväällä, kun maa on sulanut olen istuttanut ne kukkapenkkiin. Siellä ne yleensä seuraavana keväänä kukkivat uudelleen.

      Poista
  8. Onpas ihana puutarhamyymälä. Tuli ihan keväinen olo. Tuollaisessa paikassa kyllä viihtyy ja ehkä sieltä löytyy yhtä ja toista ostettavaa. Onnea kylvöhommiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli A; Tuo on kyllä todella upea paikka! Mukavan keväistä siellä jo oli, keltaisten kasvivalojen alla kasvamassa pikkuisia taimia, en vaan viitsinyt kuvata, kun se valo oli niin pahan värinen. Pääasia kuitenkin, että kasvit viihtyivät :)
      Kiitos!

      Poista
  9. Oi tätä kukkien ihanuutta. Suloiset iirikset, niin herkulliset värit.

    Meillä sataa nyt lunta, olisikohan talvi tulossa. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma; Niiinpä, kukat pelastavat päivän näin sydäntalvella.
      Voi se talvi vielä tullakin :)

      Poista
  10. Oi ihanaa, ennakkonäytös keväästä:)

    VastaaPoista
  11. Minä jo ensin säikähdin, että mitä ihmettä, kukkiiko teillä jo Iirikset ulkona :D Ihana puutarhamyymälä ja monen moista ihanuutta. Onnea kylvöille tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa; no, melkein voisi kukkiakin, lunta ei ole nimeksikään ja pääosin ollaan oltu plussan puolella. Nyt viikonloppuna kuitenkin lähes -10 astetta, joten ihan eivät iirikset kuitenkaan taida pärjätä pihalla!
      Kiitos!

      Poista
  12. Postauksesi sisälsi kaikkea ihanaa, niin suloista!

    VastaaPoista
  13. No just, rupesin jo laskeskelemaan päässäni, että miten teillä kevät voi olla jo noin pitkällä...siis melkein huijasit vanhaa ihmistä, tuijotin vain ihan sokkona noita ihanuus-Katharineja ajattelematta etteihän ne voi vielä maasta pukata!

    Ihan huippua, että olet jo päässyt kylvämään ja mullan kanssa puuhailemaan. Pidättelen vielä hetken, helmikuun puoleen väliin 'sattuneesta syystä', tämä kevät on kyllä ihanaa aikaa! Upeassa paikassa jälleen kävitte ja upeita kuvia otit meidän lukijoiden ihailtaviksemme! Kuvat piti tutkailla monta kertaa läpi :D

    Edellisen postauksen luin myös huolella, sain saman haasteen, mutta vastaan siihen myöhemmin!

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; onneksi et mennyt halpaan kuitenkaan :D
      Mullan kanssa puuhailu on niin terapeuttista, hyvin ehdit vielä helmikuussakin, 'sattuneen syyn' jälkeen :)
      Ihan kiva paikka näin talvellakin, mutta keväällä suorastaan paratiisi!
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  14. Ihanat tunnelmat! Minunkin ensiajatuksena oli, että nyt Suvikummun kasvarissa kukkivat jo iirikset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria K; keväisen kepeät on tunnelmat, sisätiloissa vielä kuitenkin toistaiseksi :D

      Poista
  15. Oi! Noion niin ihania! Mäki oon yrittäny nuata iiriksiä mettästää, mutten oo viälä saanu käsiihini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika; ihania ovat, kevään keijuja! Niitä ei ihan vielä taida olla täällä Suomen puolella myymälöissä.

      Poista
  16. Niin keväiset iirikset! Tilasin pari päivää sitten Impectalta muun muassa noita keijunmekon siemeniä. Ihmettelin kyllä, miten voi viiden siemenen pussi maksaa niinkin paljon kuin 3 euroa. Toivottavasti saadaan edes muutama taimi kasvatettua niistä.
    Kiva kuvavierailu Ulriksdals Slottsträdgårdeniin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhamyyrä; kevättä parhaimmillaan!
      Ovat ne keijunmekon siemenet kyllä mikroskooppisen pieniä, melko mahtava kilohinta niillä :D
      Itse en edes katsonut niiden hintaa, ihan kokeeksi ostin ja ajattelin kokeilla tuleeko niistä mitään. Aikaisemmin olen aina ostanut valmiin amppelin alkukesällä, luultavasti niin käy tänäkin kesänä!
      Niistä kukista voisi loppukesälllä kerätä siemeniä, jos olisi viitseliäs. Mun mielestä niitä siemeniä on miljoonittain niissä siemenkodissa. Joten siinä mielessä kannattaisi kyllä kerätä.

      Poista
  17. Voi sinua, kerkesit jo kylvämään! Minä vasta hypistelen muutamaa siemenpussia. No kauraa sentään pistän multaan tyttären kissalle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stiina; ei pystynyt enää millään hillitsemään kevätintoa :D
      Kissa on varmasti mielissään :)

      Poista
  18. Olipa ihanan keväinen postaus! Kauniita iiriksiä! Minäkin olen aloittanut siemenpussien hypistelyn, en tosin vielä ole kylvänyt mitään, mutta suunnitelmia tehnyt vähitellen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiu; kiitos!
      Onneksi on niitä pitkän esikasvatuksen vaativiakin kasveja, että pääsee kylvöpuuhin jo tammikuussa :)
      Seuraava hyvä kylvöajankohta onkin helmikuun ekalla viikolla, jos ihan kuukalenterin mukaan mennään!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥