sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Muisto vain

Kesä alkaa olla yhä kultaisemmaksi muuttuva muisto vain.



Edessä pimenevä vuodenaika.

Sekin on tarpeellinen,
milloin muuten voisi suunnitella ja unelmoida uudesta keväästä.



Syyspäiväntasauksen 2014 tarkka ajankohta 
on tiistaina 23. syyskuuta klo 5.29 aamulla Suomen aikaa.


Kevätpäiväntasausta aina innoissaan odottaa,
toisin kuin syyspäiväntasausta.

Vaikka tämä alkusyksy onkin vielä ihan lempivuodenaika (heti kevään jälkeen)
pimeän ja harmaan marraskuun läheneminen konkretisoituu syyspäiväntasauksen myötä.

Syystöitä riittää vielä puutarhassa

Kuistin kukkalaatikon kirjomaahumalat kasvoivat kesän aikana
lähes 2-metrisiksi.
Vein ne lauantaina työpaikalleni,
siellä niistä otetaan pistokkaita ensi kevättä varten.
Tästä saa jo muhkean määrän uusia taimia!
Keijunmekko jäi vielä paikoilleen.
Ostin jo syyskukat maahumalan tilalle, vielä en ehtinyt niitä istuttaa....

Kuistin kukkakorista kesäkukat ränsistyivät.
Korissa on nyt ollut jo pari viikkoa ruusukimppu.
Ulkona ne säilyvät tosi pitkään.
Tarjouksesta sai 30 ruusua 9 eurolla.

Joku on rouskutellut karpaattienkellon kukat!

Tikankontin syysvärit



 Kesän muistoksi päätettiin järjestää tänään pikkuinen brunssi kasvihuoneessa.

 
Vihreät smoothiet,
kiiwistä, banaanista, päärynästä, mangosta, mintunlehdistä, appelsiinimehusta

 Brushettat (resepti täällä), kasvarista kirsikkatomaatteja, kasvimaalta punasipulia.....

 
Puolukkakinuskikakkua
(resepti täällä) kera kuohuviinin.

Nyt on  aika nauttia kauniista syksystä ja alkavasta ruskasta!



Näin sunnuntai-iltana vielä viikon sukkasato.
5 paria iloisen värisiä lasten sukkia



Marja

18 kommenttia :

  1. Hö! No kyllä kevättä voi suunnitella vaikka keskellä kevättä!
    Hmphj.
    Mutta no joo, ruskan värit ovat kauniit kyllä.
    Ihanat kasvarijuhlat teillä (taas)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila; no juu, onhan se tietysti niinkin.....
      Ruska on niin kaunis aina, mutta marraskuu voitaisiin lopettaa kokonaan.
      Niin kauan juhlitaan kasvarissa kuin suinkin tarkenee, ja keväällä taas aloitetaan taas aikaisin ;D

      Poista
  2. Mistä sinä löydät tuon kaiken energian ja ajan? Syksy tulee vääjäämättä. Mulla vielä viikko lomaa ja kasvihuoneen aion tyhjätä ja pestä ja uima-allas pitäisi tyhjätä ja pestä. Nää ei ole niitä mukavimpia hommia. Molempien laitto on keväällä paljon mukavampaa. Teillä sitä on taas herkuteltu siellä Kasvarissa. Nousee ihan vesi kielelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa;qaikaa on tähän aikaan vuodesta, kun en ole töissä. Päivät pitkät saan tehdä kaikkea kivaa täällä kotona.
      Kaikki ruukkujen tyhjennykset ja pesut ovat niitä tylsiä syystöitä, joita ei millään viitsisi tehdä. Kasvarissa ei ole nyt paljon syystöitä tiedossa, tomaatit heivaan ulos, kun lakkaavat tuotamasta satoa ja pelakuut taidan siirtää tänään risuverstaalle.
      Kasvari on oivallinen herkuttelupaikka ;D

      Poista
  3. Upeita sukkia! Syyspäiväntasaus ei ollenkaan houkuttele. Marraskuu taitaa olla meikäläiselle se synkin vuodenaika, mutta sitten jo joulun tullessa on aatokset kevättä kohti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marianne N; kiitos! Ei kyllä yhtään ole mitään hohtoa syyspäivän tasauksessa! Tosiaan, kun marraskuusta selvitään, voi suunnata ajatukset jo kevääseen. Tammikuu on jo melkein eka kevätkuukausi, kun päivät taas alkavat pidentyä.....

      Poista
  4. Olen taas tätä lukiessani ihan hengästynyt, kuinka joku ehtii ja kerkiää!
    Oikein hyvää syksyä ja otetaan vastaan tuo syyspäivätasaus 23.9, tuleehan se joulukin tuon pimeän marraskuun jälkeen.
    Kiva kissanluukku teillä, kyllä kisusten kelpaa kulkea edestakaisin sisää ja ulos. Kissa muuten oppii ihmeen nopeasti tuosta kulkuluukusta kulkemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley; :)
      Eipä tässä muutakaan voida, syyspäiväntasaus tulee ja marraskuu. Täytyy keksiä jotain mukavaa puuhaa marraskuullekin, niin onhan meillä taas se Mummun PIlkkumi-juttu marraskuun puolivälissä. Siinä riittääkin puuhailua vähäksi aikaa....
      Meillä on ollut molemmissa ovissa kissanluukut nyt pari-kolme vuotta. Alle viikossa kisut oppivat käyttämään niitä. Enää ei tarvitse aamuyöllä herätä aukaisemaan kissoille ovia :)

      Poista
  5. Uskomattoman paljon ja kauniita sukkia olet kutonut. Itse en ole kutimia juuri kädessä pitänyt pakollisten koulun kässätuntien jälkeen.
    Upeat kasvipatjat sisääntulossa, sekä maahumala että keijunmekko. Mitä olet niille syöttänyt?
    Panin merkille myös tuon kissanluukun. Se on ihan kauniin näköinen ja ilmeisen käytännöllinen. Jos meille tulee kissa, tulee myös luukku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene; oi sentään, kutominen on minulle suorastaan intohimo ja rentoutumiskeino :)
      Kasvit ovat saaneet "vaaleanpunaista" lannoitetta, silloin kun olen sattunut muistamaan...
      Varmaan niillä on suotuisa kasvupaikka tuossa, etelään päin, mutta koivut varjostavat suurimmalta paahteelta.
      Tuo kissanluukku on NIIN kätevä, kissat oppivat heti käyttämään ja itseltä säästyy PALJON askelia kun ei tarvitse olla jatkuvasti avaamassa ovea viidelle kissalle, jotka kaikki haluavat eri aikoihin sisään ja ulos :)

      Poista
  6. Kaunis kirjohumalamatto ja keijunmekko. Tapaatko talvettaa kaunottaren? Minä yritän nyt eka kerran saada keijunmekon kunnialla talven yli. Saa nähdä kuinka onnistun. Kauniita sukkia aahhh.♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunu Vuokko; juu, ne molemmat kasvoivat tosi hyvin tänä kesänä! Maahumala jatkaa elämäänsä ensi keväänä uusina taimina, mutta tuosta keijunmekosta en tiedä, yleensä kun yritän talvettaa jotain kasvia, siihen iskevät kirvat ja muut ötökät. Nyt minulla on kyllä niitä provado torjunta-ainepuikkoja, pitäsi ehkä kokeilla. Jos risuverstaalle vielä mahtuu, pelakuut viettävät siellä talvensa, olen vihdoin oppinut talvettamaan niitä :)

      Poista
  7. Ohhoh, miten muhkeat maahumalat! Ihanan värisiä sukkia <3 Ja njami mitä kakkua! Pistänpä yhden Riesenin poskeeni pahimpaan herkkunälkään :P Kivaa viikkoa sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina; maahumalat oikein innostuivat tänä kesänä!
      Mukavaa viikkoa sinullekin, pistäpä poskeen vielä toinenkin Riesen :D

      Poista
  8. Täällä oli täään tosi viileää, varmaan siellä hiukan etlämmässäkin. Hyvää syksyn jatkoa sinulle, pian on jo taas kevät! Kun ikää tulee niin aika kiihtyy, siltä tuntuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auli; niin oli täälläkin oikein syksyinen päivä, lämmintä jotain 6 astetta.
      Mukavaa syksyä sinullekin, tosiaan, nykyään aika kulkee paljon nopeammin kuin ennen....

      Poista
  9. Onpas ihana idea laittaa ruusuja tuollaiseen "seinämaljakkoon" :)
    Ja kasvarissa on ollut taas herkkujuhlat, ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pioni; ulkona noista ruusuista riittää iloa paljon pidempään kuin sisällä. Ainakin siihen asti kun pakkaskausi alkaa...
      Herkkujuhlat ovat aina paikallaan, ei ole edes vaikea keksiä aihetta ;D

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥