lauantai 28. syyskuuta 2013

Mantelilla aateloitu omenapiirakka


Kotimaiset omenat ovat nyt parhaimmillaan!


Tämän piirakan ohjeen olen yhdistellyt eri resepteistä.
Siinä on mantelia pohjassa ja pinnalla.
Nyt se lähes täydellinen :)

(täytteen ohje on ollut viime syksynä ainakin Kanelia-ja kardemummaa-blogissa)

Mantelinen omenapiirakka

Pohja

1 dl sokeria
225 gr voita
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
2 dl mantelijauhetta

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri keskenään.
Lisää muna hyvin vatkaten.
Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja mantelijauhe.


Levitä taikina voidellun vuoan (n. 28 cm) pohjalle ja reunoille.

Jos taikina on kovin pehmeää, sitä voi jähmettää hetken jääkaapissa
ja sen jälkeen levittää vuokaan mantelijauhetta apuna käyttäen.
Laita vielä jääkaappiin kovettumaan 30-45 minuutiksi.

Pistele pohja haarukalla ja paista uunin alatasolla 10 minuuttia 175 asteessa.

Täytteeseen 
tarvitaan 2-3 omenaa
kanelia
1 tölkki Créme Fraíchea
1 tölkki kondensoitua maitoa
1 kananmuna
mantelilastuja

Ota pohja unnista ja lado omenalohkot  pohjalle, ripottele päälle kanelia.
Sekoita keskenään kondensoitu maito, Créme Fraíche ja kananmuna
Kaada seos omenoiden päälle

Ripottele pinnalle mantelilastut

Kypsennä uunin alatasolla vielä 35-40 minuuttia.
 
Piirakka on parhaimmillaan kylmänä,
mutta maistuu lämpimänäkin vaniljajäätelön kanssa.



Marja

5 kommenttia :

  1. Hei,
    taas kerran niin hyvältä näyttää. Kysyn ihan uteliaisuuttani miksi kuorit kotimaisen omenan? Minä laitan kuorineen kotimaisen omenan piirakkaan, omenasose onkin sitten toinen asia. Joskus kyllä olen siihenkin laittanut omenat kuorineen.
    Otin juuri uunista ulos kolme kaunista saaristolaisleipää, makuelämys on vielä kokematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley; kiitos :)
      Kuorin omenat siitä syystä, että ne kuoret eivät mielestäni pehmene riittävästi piirakan kypsennyksen aikana ja sitten kun syö sitä piirakkaa, jää sellaisia sitkeitä kuorisuikaleita hampaiden väliin. Kuorineen viipaloidut omenat olisivat kyllä kauniimman näköisiä. Vaikka siinä kuoriosan alla heti ovat omenan kaikki tärkeät vitamiinit, niin minusta se ei niin paljon haittaa, kun se piirakka muutenkin on enemmän herkkua kuin terveysruokaa... Hilloon kuorin myös omenat, keitän pienessä vesitilkassa ja soseutan sauvasekoittimella, on paljon helpompaa näin, kuin keitetyn soseen paseeraaminen siivilän läpi.
      Muutoin meillä syödään omenat aina kuorineen, talvellakin, kun enää ei saa kotimaisia omenoita, ostan luomuomenoita. Pesun jälkeen syödään nekin kuorineen.
      Oi, sinulla on tuoretta saaristolaisleipää siellä!

      Poista
  2. Ihanan näköistä omenapiirakkaa, entäpä nuo edellisen postauksen karjalanpiirakat ! Olen kotoisin mainostamasi Liperin naapurikunnasta, ja käytän piirakoihin Liperin myllyn luomuriihiruisjauhoja, pussin kun avaa ,sieltä nousee aivan ihana riihen tuoksu.
    Entäpä kaikki muukin tekemäsi; askartelut, kutominen, puutarha, ruuanlaittoohjeet, blogiasi kun lukee (päivittäin) niin huomaa kuinka teet lämmöllä kaikki asiat, mahtaa miehesi olla onnellinen kun on noin monipuolisesti taitava vaimo!
    Mukavaa ja värikästä syksyä, Toini Elimäeltä Kymenlaaksosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toini; voi, kiitos paljon kauniista sanoistasi :)
      Oikein mukavaa syksyä sinullekin!

      Poista
  3. On kyllä niin herkullisen näköistä. Ajattelin huomenna leipoa mustikkapullia, mutta pitäisikö sittenkin tehdä tuollaista omena-mantelipiirakkaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥