sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Joulupuu on rakennettu








Meillä ovat jatkuneet ihanan talviset pakkassäät.

Alkuviikon pakkaslukemat pelästyttivät minut ja päätin olla osallistumatta Rauman joulumarkkinoille. Ajatus 6 tunnin seisomisesta vetoisessa katoksessa tuntui liian hyytävältä. Tuohon päätökseen olen tyytyväinen, tänään ei ollut pakkasta kovin montaa astetta, mutta tuuli oli todella jäätävää ja puolenpäivän aikaan alkoi vielä lumisadekin. Ostajia oli myös edellisvuosia selvästi vähemmän liikkeellä.

Olikin ihan kivaa vaihtelua käydä markkinoilla asiakkaan ominaisuudessa.


Ostettavaa olisi ollut joka lähtöön....


Ostimme kuitenkin vain näitä merikarvialaisia silakoita

ja herkullista, ihanan suussasulavaa, kuumaa loimulohta

Ja eihän ne ole markkinat eikä mitkään, ellei metrilakua myydä joka toisessa teltassa....



Meillä ei ole enää moneen vuoteen ollut sisällä joulukuusta.
Kissat eivät millään malta olla kiipeämättä siihen.
Joskus, kun meillä oli vain kaksi kissaa, toimme kuusen sisälle ja sinä jouluna kuusi kaatui ainakin yhdeksän kertaa, kun kissat kipaisivat kilpaa kuusen latvaan.
Siitä lähtien meillä on ollut vain pihakuusia.

Viikolla tein muutaman tällaisen pienen tuoksuvan joulukuusen


Aluksi tarvitaan ruukku, oasis-sientä ja oasiskartio...

..kokonaisia mausteneilikoita, tähtianiksia, kanelitankoja ja kuivattuja appelsiininsiivuja..
.... kuusenoksia, joissa kasvaa paisukarvejäkälää, näitä löytää yleensä tiheiden kuusikoiden alaoksista.
Tein kanelitangoista varren puuhun, tangot voi kiinnittää kuumaliimalla.

Oasiksesta leikataan ruukkuun sopiva pala.

Puuta voi jo sovittaa ruukkuun....

... alapuolelle liimasin tähtianiksia...

.. ja päällystin kartion jäkäläoksilla, kiinnitin oksat ohuella kukkalangalla.

Pinnalle liimasin kuumaliimalla tähtianiksia, neilikoita ja kanelitankoja

Ruukun pinnan päällystin appelsiiniviipaleilla ja jäkäläoksilla.
Ja huomasin juuri, että siitä ei olekaan kuvaa, lisään sen huomenna, kun taas voi kuvata päivänvalolla :)

Näistä kuusista tulee ihana jouluntuoksu ja kissatkin antavat niiden olla rauhassa :)


Jouluksi lähdemmekin mieheni kanssa "etelään".
Lähdemme tiistaina Södertäljeen, jossa mieheni työprojektin, voimalaitoksen kuljettimien koekäyttö on juuri alkanut ja ketään muuta vapaaehtoista ei löytynyt joulun ajaksi päivystämään sinne.
Nytpä vietämme hotellijoulua ja toivomme, että ei tulisi ongelmia kuljetinlaitteiden kanssa!
Pojilla on onneksi myös joulun ohjelma suunniteltu, että voimme rauhassa lähteä.
Meidän Artisti viettää aattoa serkkujensa kanssa ja muu joulu kuluukin häneltä kitaraa soitellen ja tietokoneella.
Teekkarilla tyttöystävineen on omat menonsa.

Yritetään sitten viettää uutta vuotta perheen parissa :)


Oikein rauhallista ja mukavaa alkavaa jouluviikkoa teille blogiystäväni :)

Marja

5 kommenttia :

  1. Viehättävä pikku kuusi. Ehdimme sen toteuttaa vielä lasten kanssa ennen joulua. Hyvää Joulua koko perheellenne ja kiitos kivasta blogista + tietenkin huippu kuvista joista saamme nauttia!

    VastaaPoista
  2. Meilläkin täällä kaunis talvisää on jatkunut ja jopa lunta pikkuisen sadellut lisää. Pakkanenkin lauhtui, jotta ulkoilla voi hieman vähemmällä vaatetuksella.
    Kyllä on kaunis tuo tekemäsi tuoksuva joulupuu. Täytyypä joskus vielä tuollaistakin koittaa tehdä, niin hyvät ohjeet laitoit. Kiitos niistä!

    Mukavaa jouluista viikkoa!:)

    VastaaPoista
  3. Tulipa siitä kiva joulupuu.Noin pitkiä kanelitankoja tosin en ole aiemmin nähnytkään.
    Toivotan sinulle ja perheellesi oikein ihanaa joulua ja nauti näiden puuhapäivien jälkeen kunnolla.
    Mulla on vielä siivouspäivä edessä tänään ja jo sit huomenissa pääsis kinkunpaistoon ja kuusenkoristeluun.
    Terveisin blogiystäväsi Kaisa

    VastaaPoista
  4. Kiitos, NinaL, Nina ja Kaisa!
    Oikein onnellista ja rauhaisaa joulua teillekin :)

    VastaaPoista
  5. Luovuutesi on uskomaton.
    Olen ollut reissussa, nyt onkin paljon jäänyt lukematta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥